tiistai 8. lokakuuta 2013

Pentublogi hiljenee D-pentujen osalta

Toinen pentu on lähtenyt jo uuteen kotiin, joten pentublogi hiljenee.. Ensi vuodelle meillä on suunnitteilla yksi ainoa pentue ja aika näyttää, että toteutuuko tämä pentue keväällä.

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

8 viikkoa

Niin se aika rientää ja pennut ovat jo 8 viikon ikäisiä. Viikonlopuksi pienet riiviöt lähtevät Pudasjärvelle hoitoon, kun kasvattajalla on reissu tiedossa.

Tytöllä nousi toinenkin korva jo pystyyn ja nyt pirpanalla on söpöt pystykorvat. Pojalla ei ole vielä korvat nousseet, mutta eiköhän ne pian nouse. :)




Pojalla on ihana pörröturkki

Mikäs keppi tämä on??

Pakko maistaa..

Poika

Tyttö

perjantai 27. syyskuuta 2013

Pennut yli 7 viikkoa jo!

Keskiviikkona pennut kävivät eläinlääkärissä tarkistuksilla + sirutettavana. Klinikalla vieraili kaksi tosi reipasta pentua! Ensin vuorossa oleva poika vähän ihmetteli, että mikäs paikka tämä nyt on. Sirutus vähän sattui, mutta pitkään ei tarvinnut ihmetellä kummaa mötikkää niskassa vaan poika jaksoi siltikin heilutella häntäänsä iloisesti.

Tyttö oli mustasukkaisena boksissa odottamassa vuoroa ja vinkui koko pojan tutkimuksen ajan. Heti kun boksi aukesi, niin tyttö ryntäsi mieseläinlääkärin luokse takajaloilla pomppien ja häntä heilui niin kovasti, että pieni peppu heilui hännän matkassa. :) Eläinlääkärin oli pakko napata tyttö syliin rapsuteltavaksi, jotta tyttö sai tehtyä alkutervehdykset ja pusuttelut. Tarkistuksen aikana tyttö oli koko ajan menossa, kun eihän sitä jouda pysymään paikallaan uudessa paikassa.. Liian paljon nähtävää ja hajuja. Pentujen iloiset luonteet saivat paljon kehuja eläinlääkäriltä. On ne vaan aivan ihania naperoita!!

Pentujen rekisteripaperit on maksettu ja niiden saapumista postin matkassa odotellaan. Pennut voivat erittäin hyvin ja kasvavat kovasti. Ulkona on jo aika kylmä, mutta siitä huolimatta pennut viihtyvät pihalla riehuen. Tässä vielä sekalaisia kuvia tältä viikolta:












perjantai 20. syyskuuta 2013

Syksyisiä kuvia

Tähän asti on ollut todella lämpimiä syysilmoja, joten pennut ovat ulkoilleet ahkerasti. Saaga imettää edelleen pentuja aina silloin tällöin, mutta enimmäkseen pennut syövät kuitenkin jo kiinteää ruokaa hyvällä ruokahalulla.

Pentujen uusia kuvia torstailta (pojan eka kuva on otettu jo aiemmin)

Ensin kuvissa esiintyy Taavi-poika:






Ja sitten vielä kuvia pikkutytöstä:



Ihana oksa!





Loppuun vielä kuva pentujen hienosta Seth-isästä!


sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Pennut 5,5 viikkoa

Heti alkuun Suuret Onnittelut pentujen isälle Sethille! Tänään Porvoon näyttelyssä ROP & FI MVA!!

Tänään koitettiin ottaa pennuista ensimmäiset seisomakuvat, mutta auringonpaisteessa kuvat vähän valottuivat. Jospa niistä jotain selvää saisi :)

Tyttö osasi pönöttää heti ekasta kuvasta lähtien



Ja ei haittaa vaikka tassut vähän luistaa. Silloin venytään vaan hieman enemmän




Pojan kuvaaminen oli.. hieman mielenkiintoisempaa. Poika ei malttanut seisoa sekunttiakaan paikoillaan vaan heittäytyi ihan leikkisäksi. Välillä poika pomppasi karkuun, niin kovaa kuin tassuista vaan lähti. Melkoinen pojanviikari! Tämä eka kuva kertoo paljon:






maanantai 9. syyskuuta 2013

Poika etsii vielä kotia!

Lupaava punaruskea urospentu etsii vielä omaa kotia. "Taavi" on erittäin ihastuttava pentu, ja sillä on todella iloinen ja reipas luonne. Runsaan turkin vuoksi Taavi muistuttaa pientä karhunpoikasta. Hampaat on 6x6. Taavi etsii ensisijaisesti näyttelyistä kiinnostunutta kotia, myös sijoitusmahdollisuus! Luovutusiässä Taavi on lokakuun alkupuolella.

Kyselyt puhelimella tai sähköpostilla: 040-7438395 / jenni@atacamigor.net





perjantai 6. syyskuuta 2013

Lisää kuvia...

Taas uusia kuvia pennuista. Poika on kasvattanut itselleen aivan ihanan pörröisen turkin. Tytöllä ei ole ihan samanlaista pörröturkkia vaan tyttö muistuttaa Saagaa pentuna.

Pieni tyttö





Poika


Kukas tämä on?



Poika


ja nyt loppu se kuvaaminen..

Saaga vahtii pentujen tekemisiä

Tuolla se sisko on!