lauantai 31. joulukuuta 2016

Pentujen kuvia alkuviikolta

Tämän postauksen pentukuvat on otettu jo tiistaina. Huomenna pennut täyttävät 5 viikkoa ja samalla koitetaan ottaa pienistä uusia kuvia. Jospa ne saisi lisättyä tänne hieman nopeammalla aikataululla.

Pennuille kuuluu oikein hyvää. Ne ovat jo todella leikkisiä ja terhakoita tapauksissa. Kuvia niistä on todella vaikea ottaa ja osasta ei taaskaan kuvat onnistuneet ja osasta vähän paremmin. Eihän ne malta pysyä enää laisinkaan aloillaan!

Mesi viihtyy edelleen 24/7 pentujen seurassa ja on ollut koko ajan todella esimerkillinen äitikoira! Pennuilla on jo terävät hampaat suussa ja niillä on painoa yhteensä selkeästi enemmän kuin äidillä. Saa nähdä, kuinka mammakoiran kärsivällisyys on koetuksilla tulevina viikkoina...

Ensin pari sekalaista kuvaa:







Poika 1




Poika 2






Poika 3




Tyttö 1






Tyttö 2 (vain yksi kuva.. mutta alun sekalaisissa kuvissa on pari lisää tästä tytsystä)


tiistai 20. joulukuuta 2016

Pennut 3 viikkoa

Pennut täyttivät sunnuntaina jo 3 viikkoa ja viime viikko sujuikin uusia asioita oppien. Pennut alkoivat kävelemään sujuvasti heti alkuviikosta ja samalla rupesivat kiipeilemään pois pentulootasta. Perjantaina vaihdoin pennuille matalamman pedin ja siitä lähtien pennut ovat sujuvasti hakeutuneet alustan päälle tarpeille. 

Nyt pennut liikkuvat pitkin pentuaitausta ja pomppaavat heti ylös pedistä pirteän äänikuoron kera, kun niille alkaa juttelemaan. Pennut osaavat myös murista, haukkua ja ulvoa. Hännät ovat heiluneet pitkin viime viikkoa ja kynsiä ollaan napsittu lyhyemmäksi pariin kertaan. Pennuille on myös tarjottu jauhelihamössöä ja jösses ne syövät innolla! Lattia ja pennut ovat aina ihan sotkussa. Kasvua tapahtuu myös tasaisesti, vaikka painoltaan nämä pennut ovatkin pienempiä kuin aiemmat meidän pennut tässä iässä. Kun on monta syöjää (imijää), niin pennutkaan eivät pullistu niin nopsaan. Yksi pennuista kävi tänään myös pesulla, kun oli onnistunut liikaamaan ihan itsensä. Varmasti monta muutakin uutta asiaa on tullut pennuilla jo vastaan.

Tänään olisin halunnut ottaa pennuista juoksentelukuvia lattialla, mutta valo ei riittänyt siihen. En halua kuvata pentuja salamavalolla, joten piti tyytyä yksilökuviin. Pennut vaikuttavat oikein lupaavilta ja reippailta pieniltä toitsuilta!


Poika 1




Poika 2




Poika 3




Tyttö 1




Tyttö 2




sunnuntai 11. joulukuuta 2016

H-pennut synt. 27.11.2016

Mesi synnytti 27.11. sunnuntai-iltana ja yönä yhteensä viisi suloista pentua! Pentueessa on 2 narttua ja 3 urosta. Kaikki on lähtenyt sujumaan loistavasti pentujen kanssa; ne kasvavat tasaisesti ja Mesi on todella huippu äitikoira pienille. Tänään pennut täyttivät jo 2 viikkoa ja sen kunniaksi koko poppoosta otettiin yksilökuvat. Joistakin onnistui vähän paremmin kuin toisista.. Samaan aikaan pentujen isäkoira Heppu voitti Helsingissä uuden Suomen voittaja -16 tittelin!! Ken tietää, ehkäpä näistäkin pennuista tulee isona hienoja näyttelykoiria? Kellään ei ole valkoisia merkkejä, ei häntämutkia tms.


Poika 1




Tyttö 1



Poika 2





Poika 3



Tyttö 2




Mesi ja pennut 1,5 viikkoa


Jatkossa pentujen elämää voi seurata täältä pentublogista.