maanantai 29. kesäkuuta 2020

Kasvavat touhukkaat pennut



Viime viikko oli pennuilla oikea touhuviikko. Maanantaina ne saivat pentuaitauksen kokonaan käyttöön ja vilinää on riittänyt sen jälkeen, kun pikkuväki on melskannut menemään. Ehtiväiset pennut kerkesivät karatakin pentuaidasta torstaina työpäivän aikana ja tullessani viipottivat pitkin huonetta menemään pentuaitauksen ollessa ihan tyhjänä. Hyvin meneviä ja ehtiväisiä siis heti 3 viikon iässä. Kohta on tarkoitus siirtää pennut olohuoneeseen isompaan aitaukseen ja tällä viikolla lähdetään uloskin ihmettelemään.

Pennut ovat myös aloittaneet viime viikolla kiinteän syömisen ja jos äitikoira on ahne, niin sitä on kyllä pennutkin. Yksi on vähän hillitympi syöjä, mutta kolme muuta on ihan super ahmatteja ja villiintyvät ihan täysin ruuasta. Pennut ovat myös kasvaneet tosi paljon ja voivat oikein pulleasti. Kynnet leikattiin viikonlopun aikana kolmannen kerran ja muutenkin kaikki sujuu normaalisti. Pienet hampaatkin on jo osittain puhjennut suuhun.

Muutenkin pennut ovat oikein hyvinvoivia. Kaikki ovat hirmu iloisia, hyväntuulisia ja touhukkaita pieniä. Ai että.. Aika on mennyt nyt ihan pentukuplassa, kun nämä pennut ovat vaan niin ihania. Pentujen luonteetkin alkavat pikkuhiljaa jo erottumaan. Yksi pojista on vähän rauhallisempi, toinen sitten taas muistuttaa ihan Heppu-isoisää pentuna eli on rento löllykkä, mutta touhukkuutta löytyy ja yksi sitten taas on pieni hulivili. Tyttö on aivan älyttömän iloinen ja koko ajan menossa. Hiljaa on hiipinyt pieni ajatus päähän, että josko joku näistä pennuista voisi jäädä kotiin kasvamaan, vaikka alunperin sellaisia suunnitelmia ei ollutkaan..

Torstaina nappasin illalla nopeasti pennuista uudet kuvat. Vähän väsyneitä pentuja oli, mutta jonkunlaiset kuvat sentään.

Tyttö



Poika 1



Poika 2
 


Poika 3



torstai 25. kesäkuuta 2020

L-pentueen vanhemmat esittelyssä

Ainon pentueen kohdalla astutuskuviot menivät hieman sekaisin Suomessa alkukeväästä vallinneen epidemia-tilanteen takia. Olin alustavasti miettinyt sulhoa kahden eri ulkomaalaisen uroksen väliltä ja myös lyhytkarvaiset pennut olivat pienoisesti haaveessa pitkästä aikaa, mutta valitseva tilanne muutti hieman suunnitelmia. Loppujen lopuksi emme kuitenkaan olleet lainkaan harmistuneita asiasta sillä pystyimme siltikin käyttämään Ainolle urosta, joka täydentää erinomaisesti Ainon ominaisuuksia ja joka on ensimmäisessä pentueessaan jo jättänyt hyvää jälkeläisnäyttöä ja erinomaista luonnetta pennuilleen. Aino astutettiin meidän omalla moskovan tuontiuroksellamme Ilyalla.


Pentujen EMÄ:

FI MVA HeJW-17 HeW-17 PMJV-17 PMV-17
Atacamigor Lil-Black Here I Go Again

Polvet: 0/0
Silmät: Terveet
Lonkat: kuvattu epävirallisesti terveeksi



Pentujen ISÄ:

Laskovaya Rus' Uragan Zadora

Polvet: 0/0
Silmät: Terveet




Pentujen emä on meidän oma kasvattama vauhdikas ilopilleri Aino. Aino syntyi reilut 3,5 vuotta sitten H-pentueeseen, joka on minulle yksi kaikista tärkeimmistä pentueista, mitä meillä on tässä kymmenen vuoden aikana syntynyt. Koko pentue on täynnä hyväluonteisia, vietikkäitä ja tilanteessa kuin tilanteessa omin jaloin seisovia pikkukoiria. Niillä löytyy potkua harrastuksiin ja ne haluavat aina tehdä täysiä yhdessä omistajan kanssa asioita. Myös Aino on aina innoissaan, kun sen kanssa alkaa puuhastelemaan ja sen häntä vaan vipattaa innosta. Aino oppii asiat todella nopeasti ja koska se on super ahne, niin sen motivoiminen on erittäin helppoa. Ei varmasti ole mitään sellaista asiaa, mitä Aino ei tekisi ruuan eteen.




Aino on hyvin helppo koira niin kotioloissa kuin reissatessakin. Aino asuu sijoituskodissa, mutta se on aina meillä kuin kotonaan ja tulee hyvin toimeen kaikkien kanssa. Samoin esim. reissatessa olen laittanut sen ihan lennosta sille täysin tuntemattoman toitsun kanssa matkustamaan samaan kantoboksiin ilman ongelmia. Kuitenkaan mikään ihan tossukka Aino ei ole ja se näkyy nytkin meillä, että kaikki meidän koirat kunnioittavat Ainoa. Aino ei myöskään stressaa turhia ja matkustaa kaikissa mahdollisissa kulkuneuvoissa ilman pienintäkään ongelmaa. Sen voi ottaa mukaan mihin tahansa, eikä ihmisvilinät tai erilaiset tapahtumat sitä hätkäytä vaan kaikissa tilanteissa Aino on aina hyväntuulinen ja oma iloinen itsensä. Aino on ollut minun mukana paljon myös töissä ja saa sielläkin paljon kehuja niin asiakkailta kuin työkavereiltakin kivasta luonteesta. Tai no moni asiakas ei edes huomaa Ainon läsnäoloa, kun se on niin huomaamaton. :) Kuitenkaan ihan kaikissa tilanteissa Aino ei ole maailman hiljaisin koira vaan osaa kyllä ilmaista itseään äänellä, jos tilanne sitä vaatii. Kotioloissa Aino on kuitenkin hiljainen.




Luonteeltaan Aino on hyvin energinen ja säpäkkä, mutta myös tasapainoinen ja mutkaton narttu. Se on enemmän oman perheen koira ja vieraita kohtaan se on hieman pidättyväinen, mutta silti vieraille aina ystävällinen ja silitettävissä oleva. Siinä missä Ainon sisarukset kiipeävät naamalle asti pussailemaan vieraat, niin Ainon mielestä sellainen ei ole hienolla neidille sopivaa. Ainolle oma perhe on ykkönen ja kotona Aino pitää perheen toitsupojat kurissa ja nuhteessa, kuten määrätietoisen neidin kuuluukin.


Kuva Nina Saksman
Kuva Nina Saksman

Aino on peräisin harrastavasta ja erityisesti agilitypainotteisesta suvusta. Aino oli n. 15 viikon ikäinen, kun se toitsutreffeillä karkasi sylistä ja viiletti agilityrataa tekevän toitsun perään suorittaen putket ja hypyt ihan tuosta noin vaan. Ainossa olisi potentiaalia agilityyn. Se on hyvin vauhdikas ja ketterä. Ainon sisarukset ovat kaikki käyneet agilityssä vähintään alkeet ja syttyivät heti täysillä agilityyn. Ainon pentuesisaruksista yksi on kerinnyt kisata alkuvuodesta hyppyradan verran (valitettavasti korona toi sen jälkeen mukanaan kisatauon) ja toinenkin on viimeistään syksyllä aloittamassa kisauraansa. Ainon toinen veli toimii koulukoirana ja on hyvin suosittu koulussa lasten keskuudessa rauhallisen ja tasapainoisen luonteen ansiosta. Odotamme näistäkin L-pennuista potentiaalisia ja vauhdikkaita harrastuskavereita monenlaiseen menoon.


Ainon isä kisaa agilityä pikkumini1 -luokassa (2xluva)
  C.I.B FI & NO & DK & POHJ & EE & LV & LT & BALT & BY & RU & CZ MVA HeW-17 FIV-16 DKV-16 FIJV-15 HeJW-15
Atacamigor Lil-Black Fandom


 Heppu-isän treenivideo


Ainon isoisä kisasi agilityä MINI3-luokassa.
FI & NO & SE & POHJ & EE & LV & LT & BALT & BY MVA EE & LV & LT & BALT & BY JMVA FIV-09 PMV-09 EEV-09 EEJV-09 BYV-09 BYJV-09 KBHW-09 LTV-10 EEV-10 HEW-11 HEW-12
Konkkaronkan Ihme Igor

Ainon isomummi kisasi agilityä MINI2-luokassa.
FI MVA EUJV-16
Tastaway's Ullamaija


Ainon sisko tekee agilityä. Takana vain muutama kuukausi säännöllistä treenaamista.


Ainon veli Hippu toimii koulukoirana


Ulkonäöllisesti Aino on hyvin kaunis ja vahvaluustoinen narttu. Se on sopusuhtainen ja liikkuu erinomaisella askelpituudella ja ryhdillä. Ainolla on paljon hyviä ominaisuuksia, mutta löytyy myös niitä ominaisuuksia, joihin halusimme erityisesti urosvalinnalla vaikuttaa. Monesti jo aiemmin olemme Ainon sijoituskodin kanssa vertailleet Ainon ja Ilyan ominaisuuksia ja tulleet useasti siihen tulokseen, että nämä koirat täydentävät monissa asioissa erinomaisesti toisiaan. Toivotaan, että pennut perisivät molemmilta vanhemmilta hyviä ominaisuuksia, mutta aika tietenkin näyttää, että mitä pennuista kasvaa.





Ilya on meidän iloinen ja hauska pieni Moskovan poika ja se asuu samassa sijoituskodissa kuin Ainokin. Ilya on hyvin runsaskarvainen ja se on periyttänyt erinomaista karvanlaatua myös pennuilleen. Toivomme nytkin Ilyan antavan vähän enemmän karvaa pennuille, vaikka hieman vähempikin karvanmäärä riittäisi kuin sillä itsellään on. Rakenteeltaan Ilya on sopusuhtainen, rotumääritelmän mukaisesti ihannekokoinen ja hyvillä mittasuhteilla varusteltu. Luustoltaan se on kevyt, mutta silti selvästi urosmainen. Ilya liikkuu pitkällä ja näyttävällä askeleella ja sillä on kaunis ja minun makuun hyvin mieluisa tumma punamusta väri.





Luonteeltaan Ilya on pieni häkkärä; se pomppii, hyppii ja hyörii aina innostuessaan. Ja kun se tohottaa miettimättä menemään, niin sille myös sattuu ja tapahtuu aina kaikkea. Onhan se jo kasvattajalla nimetty hurrikaaniksi ja tämä nimi on todettu liiankin sopivaksi tälle pojalle. Ilya osaa olla myös melkoinen drama queen ja se voittaa teatraalisuudessa kaikki ihan 6-0. Ilya rakastaa puuhastella kaikkea kivaa ihmisten kanssa ja on sosiaalinen niin vieraita ihmisiä kuin myös toisia koiria kohtaan. Se tulee hyvin toimeen laumassa, eikä ikinä meille tullessa yritä ryttyillä vanhemmille uroksille. Ilyalta toivottiin seurakoiramaisempaa luonnetta, joka vähän tasottaisi meidän vietikkäitä leidejä ja se onkin toivotunlainen lempeä ja leppoisa herrasmies. Tietyllä tavalla rauhallinen ja hillitty, mutta löytyy myös se hyvin energinen puoli. Ilya on myös hyvin kiltti ja monella tapaan todella helppo koira. Se rakastaa lenkkeilemistä ja viipottaa menemään pitkätkin lenkit samalla innolla.






Ilyalla on hyvin mielenkiintoinen ja upea suku, joka on täynnä näyttelyissä menestyneitä koiria ja myös hyviä jalostuskoiria. Ilya on yhtä sertiä vaille Suomen muotovalio ja vallitseva näyttelytauko on siirtänyt viimeisen sertin metsästystä. Toivottavasti vielä syksyllä pääsisimme joihinkin näyttelyihin viimeistä sertiä yrittämään.


Ilyan isä: RU JMVA RU MVA Imperator Iz Rossii Matushki





Ilyan emä: JMV-16 RU JMVA RU MVA RU GR MVA RFK MVA Laskovaya Rus' Zadorinka


Kuvassa Zadorinka Moskovan Maailman voittajan ryhmäkehässä jatkossa.


Ilyan ensimmäinen pentue on saanut paljon kehuja uusilta kodeilta luonteista ja pari pentua on kerinnyt aloitella jo agilityn harrastamista. Odotamme näistäkin L-pennuista kasvavat vanhempien kaltaisia reippaita, energisiä ja iloisia pikkukoiria monenlaiseen menoon. Pennut myydään ensisijaisesti lemmikkikoteihin, mutta jos pennut yhtään tulevat vanhempiinsa, niin potentiaalia riittää toivottavasti myös näyttelyihin ja harrastuksiin. Kuitenkaan pentuja ei myydä koteihin, jossa lajiharrastaminen menee koiran hyvinvoinnin edelle! Suvultaan molemmat vanhemmat ovat myös perusterveitä, eikä meidän koirissa ole esiintynyt allergioita, herkkämahaisuuksia tms. arkea rajoittavia vikoja. Jäämme mielenkiinnolla katsomaan, että mitä näistä L-pennuista kasvaa.




maanantai 15. kesäkuuta 2020

Uudet kuvat L-pennuista


Näissä kuvissa pennut ovat 10 päivän ikäisiä ja kuvat on otettu juuri ennen silmien aukenemista. Nyt kun kaikilla on silmät auki, niin pikkuhiljaa on odotettavissa lisää vauhtia, eikä mene varmasti kauaa, kuin pikkuväki ottaa myös jalat alleen. :)


Tyttö




Poika 1



 Poika 2



Poika 3

torstai 11. kesäkuuta 2020

Ainon pennut 1 viikkoa



Viikko sitten torstaiyönä Ainon kovasti odotetut pennut putkahtivat vihdoin maailmaan ja tänään he täyttivät jo yhden viikon. <3 Pentuja syntyi neljä ihanaa; tyttö ja 3 poikaa. Pennut olivat taas suurikokoisia syntyessään ja hyvin pirteitä ja tomeria heti alusta asti. Kasvua tapahtuu ihan silmissä ja pennut kehittyvät kovaa kyytiä. Ainokin voi hyvin ja on melkoinen superemo pennuille - kuten viimeksikin. Pentulaatikossa kaikki on siis hyvin ja kuvia on tulossa pian taas lisää niin pennuista kuin pentueen vanhemmistakin!


 Tyttö



Poika 1



Poika 2



Poika 3