perjantai 26. heinäkuuta 2019

K-pennut kasvaa

Olgan pienet pennut kasvavat edelleen kovasti ja täyttävät huomenna jo 7 viikkoa! Ulkoilukelit ovat suosineet, joten pennut ovat olleet ahkerasti ulkona ja siellä niitä saakin paimentaa koko ajan. Metsässä tuntuu, että ne kerkiävät hyökätä joka ainoan sienen kimppuun ja muutenkin kaikki mahdollinen syödään, mitä vastaan tulee. Kotona myös pissa-alustat saavat välillä kyytiä ja pedit lähtevät liikkeelle. Yksi päivä aikuisten koirien lenkin aikana pennut olivat raahanneet kaikista suurimman pedin eteisen lasioven taakse ja odottivat lasin takana pedillä maaten meidän kotiintuloa. Fiksuja pentuja heti alusta lähtien. Muutenkin nämä K-pennut ovat ihanan helppoja ja siistejä pentuja ja ne tottuvat kaikkiin uusiin juttuihin tosi nopeasti. Tänään pennut lähtivät töihin mukaan aamupalaverin ajaksi ja sielläkin pennut leikkiä touhottivat niin kauan kuin väsy sitten lopulta iski. Vauhtia kuitenkin löytyy näiltä pennuilta ja ei aika käy pitkäksi pentujen kanssa touhutessa. Niitä voisi nuuskutella ja halitella vaikka koko päivän ajan!















  
Isä ja poika

Pari kuvaa Ilya-isästä:




Pennut onnittelevat komeaa iskää näyttelymenestyksestä. :)

sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

Jos metsään haluat mennä nyt..

Ihan yllätyin, että viime postauksesta on kulunut jo kaksi viikkoa! Mihin se aika oikein rientää.. Tässä viikko sitten otettuja kuvia ja kun kamerasta löytyy jo uudempia kuvia pienistä, niin toivottavasti saan ne esille mahdollisimman pian + enemmän kuulumisia. Ilya-isä oli meillä viikonlopun ajan tutustumassa pentuihin ja kyllä näissä pennuissa on paljon samaa kuin niiden isässä. <3 Nämä kuvat on otettu tosiaan viikko sitten. Pennut metsälenkillä:









maanantai 8. heinäkuuta 2019

Kasvavat pennut

Viime kirjoituksesta on kerinnyt vierähtää jo hyvä toki. Pennut ovat kasvaneet hurjasti sen jälkeen ja leikkivät ja touhuavat jo kovasti. Ulkoilut on aloitettu ja onnistuneita pissoja ja kakkoja on sinne tullut. Pennut ovat hurjan reippaita. Ensimmäiselläkään ulkoilukerralla ei jännittänyt yhtään ja rohkeasti pennut lähtivät tutkailemaan heti ympäristöä. Koko ajan niillä hännät vipattaa ihan hirmuisesti ja pennut ovat todella elämäniloisia ja aivan ihania muksuja. Niiden kanssa saa ajan kyllä kulumaan ja niitä voisi pussailla ja niille lässytellä vaikka koko päivän ajan. :) Kaikilla pennuilla on myös hampaat jo suussa ja 6x6 kauniit purennat.

Pennut muuttivat aiemmin myös isompaan pentuaitaukseen olkkariin. Uusi pentuaitaus katsastettiin koko meidän koiralauman voimin ja myös uudet lelut testattiin ja hyväksi todettiin. Aikuiset näyttivät pennuille mallia, miten tunnelia juostaan edestakaisin ja pennut tuntuivat viihtyvän hyvin uudessa aidassa. Kovastihan ne juoksee myös vapaana aidan ulkopuolella, mutta ihan vielä eivät saa koko olkkaria käyttöön.

Edelleen olen todella ihastunut näiden pentujen luonteisiin ja selvästi näissäkin on sukuun tulleita hyvin potentiaalisia harrastuskavereita. Voi kumpa voisin jo nyt jättää yhden kotiin, kun ehdottomasti seuraava kotiin jäävä pentu on Olgan.. Mutta tällä hetkellä ei ole reilua jättää kotiin pentua, kun sille ei ole mahdollista tarjota riittävästi yksilöllistä aikaa, joten sijoitamme tästä pentueesta yhden pennun! Etsimme yhteistyökykyistä, aktiivista ja mielellään harrastavaa sijoituskotia uros- tai narttupennulle.










Oiva


Ilpo 



Tyyne