maanantai 27. heinäkuuta 2020

Narttupentu etsii sijoituskotia

Lilja-tyttö etsii vielä sijoituskotia itselleen mieluiten mahdollisimman läheltä Oulua. Pentu on iloinen, reipas ja varmasti monenlaiseen touhuiluun ja lenkkikaveriksi soveltuva. Kodilta toivotaan yhteistyöhalua ja kiinnostusta näyttelyitä kohtaan. / jenni@atacamigor.net

Huom. Pentu ei ole myynnissä vaan se etsii sijoituskotia.

Kuva Virpi Ålander


Meidän kotisivut eivät valitettavasti toimi tällä hetkellä. Ne on suljettu ulkopuolelta päästyä käsiksi sisältöön ja vielä en tiedä, missä ajassa kotisivut on mahdollista palauttaa toimintaan. Tällä hetkellä siis pentublogi vaan toimii. :)

keskiviikko 22. heinäkuuta 2020

Treffailua ja muuta touhua

Viime viikolla oli pennuilla taas niin paljon touhua, etten enää edes muista, mitä kaikkea pennut pääsivät kokemaan. Viikolla Ainon koti kävi moikkaamassa pentuja ja samalla lyötiin lukkoon pentujen viralliset nimet. Ainon koti sai siis vapaat kädet pentujen nimeämisessä ja itse asiassa nimet taisivat olla valmiina jo ennen pentujen syntymää. Nyt vaan katsottiin, että kuka onkaan kuka. Myös Ilya-isä kävi samalla tutustumassa uusiin lapsukaisiinsa.

Pennut kävivät myös ruokaostoksilla mukana riehumassa ja kävivät nakertelemassa samalla toisten asiakkaiden kengännauhoja, ups.. Viikonloppuna menimme treffaamaan muutamia pentujen sukulaisia Hippu-enon luokse ja koirilla oli niin kivaa, että tapaamisessa vierähti useampi tunti. Kiitos kivasta päivästä! Jopa pennut jaksoivat riehua melkein koko ajan pieniä välitorkkuja lukuunottamatta. Samalla Huili-poika järjesti myös äksöniä, kun hän päätti mennä ison teranssin alle ihan pikkuruisesta raosta ja siinä sitä sitten oltiin, kun pentua ei meinannut saada sieltä alta enää pois! Kovasti pentukin yritti päästä pois, mutta ilmeisesti pienestä raosta kynnyksen yli oli helpompi työntyä alaspäin, entä tulla ylöspäin.. Kaikkeen nämä pienet kerkiääkään ja silmät saisi olla selässäkin niiden kanssa.

Paljon pentujen sukulaisia <3 Kuvassa kaikki koirat ovat pennuille sukua.


Viikonloppuna käytiin myös kaverin luona moikkaamassa vähän isompia koiria. On se ihana, kun on tällaisia luotettavia koiria, joihin pennut voivat turvallisesti tutustella ja saada uusia hyviä kokemuksia.



Ainon urakka alkaa olla nyt ohi, kun pennut täyttävät 7 viikkoa. Hieno ja upea Aino hoiti jälleen pennut esimerkillisesti ja parhaalla mahdollisella tavalla. Aino imettää edelleen ihan täyttä häkää pentuja ja maitoa tulee vielä runsaasti, joten pikkuhiljaa on pakko alkaa rajoittamaan imettämistä, jos jossain vaiheessa Aino haluaisi palata takaisin omaan kotiinsa. Vielä sillä ei tunnu olevan kiire ja viihtyy hyvin meilläkin, mutta taitaa koti alkaa piakkoin kaipailemaan Ainoa..


 






































Aino on hyvin syönyt pentujen aikana, eikä kuihtumisesta ei ole tietoakaan. Taitaa pienoinen laihdutuskuuri olla edessä, kun Aino palaa takaisin kotiinsa. :)


Kun on pieni, niin ei tarvitse juostessa väistellä ihmisiä, kun mahtuu näppärästi jalkojen välistä. ;)

Sinne se meni..


Pentujen 12v. isopappa osallistui myös sukulaistreffeille




Ilya-isä tutustuu myös uusiin jälkeläisiinsä








Aino on heti kovin huolissaan, jos joku nostaa pentuja syliin



Yritimme ottaa myös yhteiskuvaa kaikista pennuista. Ei ihan onnistunut :D

Pakko oli luovuttaa :D Tyttö olla napotti vaan nätisti, mutta voi pojat..




Pentujen isosisko Anya kävi viikolla meillä katsomassa pentuja