torstai 17. marraskuuta 2022

Kasvavat Party-pennut

Party-pentue täytti tänään jo 3 viikkoa! Niin se aika rientää ja pennut kasvavat ihan silmissä. Enää pennut eivät pysy pentukopassa vaan niillä on todella kova tarve hakeutua mm. pissalle pentukopan ulkopuolelle. Tänään pennut saivatkin koko pentuaitauksen käyttöön ja pennut ovat ahkerasti hakeutuneet pissalle pissa-alustojen päälle. Varmaan tänään jo siirrän aidan myös olohuoneeseen, jotta pennut saavat olla siellä missä eniten tapahtuu. Tähän asti pennut ovat siis majailleet makuuhuoneessa, kuten kaikki meillä syntyvät pennut majailevat ensimmäiset viikot.

Muutenkin pennut voivat mainiosti ja kehittyvät hienosti. Pari pentua piti käyttää hanan alla pesulla, kun olivat sotkeneet itseään, mutta pennut eivät olleet moksiskaan ensimmäisestä pesusta. Välillä on niitä pentuja, jotka huutavat näissä tilanteissa kurkku suorana ja äitikoira on ihan hädissään pennun puolesta, mutta nämä Party-pennut vaan olla möllöttivät pestävänä ilman mitään protestointia. Hampaat ovat osittain jo puhjenneet suuhun ja kovasti pennut jo koittavat leikkiä, sekä kovasti ilmaisevat itseään äänellä. Pennuille on viralliset nimet tiedossa ja tosiaan tällä kertaa mennään Party-teemalla. Julkaisen nimet hieman myöhemmin. Kynnet leikattiin tänään kolmannen kerran ja matolääkettä on maisteltu ensimmäisen kerran (ei ollut hyvää..). Tänään pennut pääsevät myös maistelemaan ensimmäistä kertaa jauhelihaa. Toivottavasti se on paremman makuista kuin matolääke. :)

Nämä kuvat on otettu lauantaina eli pennut on vähän reilu 2 viikkoa kuvissa.

Hymy -tyttö





 

Devi - poika 1





 

Despe -poika 2





 

Pentujen isopappa seurailee myös innolla pentujen kuvaamista:

Pappakoira halusi ensin olla mukana kuvissa (Devin taustalla hieman näkyykin), mutta lopulta hän pienoisen suostuttelun jälkeen seurasi peiton yli kuvaamista. Jos olisi kuvaustilanteessa ottanut kuvan koko ympäristöstä, niin olisi näkynyt aika monta silmäparia seuraamassa pentujen kuvaamista. Venäjäntoy on ihanan seurallinen rotu, joka haluaa osallistua kaikkeen tekemiseen. Siitä syystä mielestäni rotu ei sovellu kasvatettavaksi erillisissä kenneltiloissa vaan seurakoirarotuna se tarvitsee ihmisseuraa ja kuuluu ihmisten kanssa asumaan ja ihmisten keskelle kasvamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti