lauantai 8. elokuuta 2020

Pentublogi hiljenee

(tätä postaus oli jäänyt luonnoksiin, joten julkaistu oikeasti 30.1.21)

Taas on tullut aika, kun pennut lähtevät kohti uusia seikkailuja. Kaksi pentua lähti viikko sitten omiin koteihinsa ja ensi viikolla lähtee seuraavat. Niin ikävä tulee näitä pieniä riiviöitä. <3

L-pennut olivat aivan ihania, todella reippaita ja touhukkaita pentuja. Niiden kanssa pääsi todella helpolla, vaikka kerkesihän ne keksiä kaikennäköistä. Välillä tuntui, että silmät olisi saanut olla selässäkin niiden kanssa, mutta pennut olivat super iloisia ja todella ihanilla luonteilla varusteltuja. Tällä hetkellä voin vaan todeta, että olen todella iloinen näistä pennuista ja toivon kovasti, että pennuilla on valoisa tulevaisuus. Onnea matkaan kaikille pikkuisille! Muistakaa olla kilttejä ja mukavia pikkuisia. Pennut hajautuivat todella laajasti eripuolille Suomea: Helsinkiin, Ylöjärvelle, Jyväskylään ja Ouluun.

Aino lähti myös omaan kotiinsa pentujen ollessa tasan 8 viikon ikäisiä. Se vietti meillä extraviikon ja sai omaan tahtiin vieroittaa pennut. Loppuun asti Aino jaksoi kärsivällisesti riiviöpentuja, eikä parempaa äitikoiraa voisi ollakaan. Iso kiitos Ainon kodille kaikesta mitä olette tehneet Ainon eteen! Aino on ollut aina erinomaisesti hoidettu, eikä parempaa sijoituskotia olisi voinut aikoinaan toivoa. Kiitos <3

Pennuista en kerinnyt ottaa uusia kuvia ennen kahden pojan lähtöä. Maanantaina otin Huilista ja Liljasta pari kuvaa metsäretkellä ja pentujen korvatilanne on elänyt hyvinkin paljon kuvien jälkeen. Huililla on molemmat korvat jo pystyssä ja Liljallakin toinen (ja toinen nousussa).


Pikkupojalta tuli kuvaterveisiä kotimatkalta, että näin rennosti taittuu pitkä matka. :)

Kotimatkalla myös isopoika <3
Huili ei turhaa murehdi veljien lähtöä. Nukkumatyylikin on sama kuin Heppu-papalla :)

Hihnassa liikkumista ollaan totuteltu Huilin ja Liljan kanssa. Pennut olivat koko viikon minulla töissä mukana ja kävivät reippaasti hihnassa pissalla ja kakalla ulkona.


Aino lähtövalmiina takaisin omaan kotiinsa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti