torstai 11. maaliskuuta 2021

Vauhti kiihtyy pennuilla

Pennuilla on jo melkoinen meno päällä. Olisi huomattavasti helpompaa ottaa niistä vaan videota entä kuvia, koska sen verran riehakkaita ja pomppivia pennut jo ovat. Aikuiset koiratkin ovat vähän kauhuissaan mahan alla sinkoilevista pennuista, mutta Olga edelleen tunnollisena äitikoirana jaksaa pentujen vilskettä ja viihtyy pentujen seurassa. Ulkoa tullessa Olgalta ei kerkiä edes takkia tai tossuja ottaa pois, kun se on jo kiivennyt pentuaitaukseen pentujen seuraksi.

Pennut ovat kovin puuhakkaita ja pentuaitaus on melkoisen pyörremyrskyn jäjiltä aina työpäivän päätteeksi. Pissa-alustat saavat kyytiä ja muutenkin hampaat isketaan ihan kaikkeen mahdolliseen. Muuten pennut ovat todella siistejä. Ne osaavat vapaana juostessakin hakeutua pentu-aitaukseen pissalle ja muutenkin pissat osuvat lähes aina alustoille. Varmaan yhden käden sormin on laskettavissa päivän aikana siivottavien pissojen määrä lattialta. Ulkoilukelit eivät ole oikein suosineet, mutta tänäänkin pennut pääsivät eläinkauppaan mukaan ruokaostoksille ja pennut olivatkin super reippaita ja leikkisiä siellä. Jaksoivat touhuta ja moikkailla ihmisiä. Omppu omatoiminen otti myös hatkat liikkeessä ja lähti viilettämään ihan omia teitä. Ihan turhaan huutelin ja maanittelin perään, kun neiti ei ollut kuuleviinkaan. Että omaa tahtoa ja rohkeutta löytyy jo tässä iässä. Kovasti pennut myös kisuavat keskenään ja kiusaavat välillä äippäkoiraa.

Pennut 5,5 viikkoa


Nämä kuvat ovat tältä päivältä. Toivottavasti kuvista vähän välittyy pentujen iloinen touhuaminen.




















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti