tiistai 20. joulukuuta 2022

Touhukkaat Party-pennut

Pentujen rekisteröinti on valmistunut ja pennut löytyvät nyt Koiranet-sivustolta >>

Pennut kävivät myös eläinlääkärin tarkistuksilla ja kaikki saivat täysin terveet paperit. Kaikilla pennuilla on terveet sydänäänet, hampaat 6x6 oikealla purennalla, eikä kellään ole napatyriä, häntämutkia tai valkoisia merkkejä. Molemmilta pojilta löytyy myös kummatkin kivekset. Olen todella iloinen näistä hyvinvoivista pennuista.

Pennut ovat myös touhunneet kovasti. Pakkasten lauhtumisen myötä pennut ovat kulkeneet Auri-äidin mukana pikkulenkeillä ja kaksi pennuista on löytänyt selvästi ulkoilemisen ilon. Ne tykkäävät kaivella lumen alta risuja ja pureskella niitä sekä juoksennella pitkin poikin. Yksi on vähän hitaammin syttynyt ulkoilemiseen, mutta juoksentelee jo toisten mukana. Pennut ovat myös kulkeneet autossa ja matkustavat hyvin. Kotona pennuilla on erilaisia virikkeitä ja pennut ovat hyvin innokkaasti tutustumassa kaikkeen uuteen. Pennut ovat vierailleet myös eläinkaupassa sovittelemassa neuleita ja ne ovat käyneet ihastuttamassa ihmisiä Kädentaitajien lahjapajalla, jossa rapsuttelijoita olikin paljon.

Pikkutyyppien meno on jo niin vauhdikasta, ettei kamera meinaa pysyä enää pentujen mukana. :) Tässä ihan vaan kännykällä otettuja kuvia pentujen touhuista:

"Pallomeri on ihan parasta!"

Roikkuvat lelut ovat myös ihan parhaita!



"Mikäs se tämä on? Rohkeasti läpi :)"

Yhdessäkin sovitaan tänne.

Sosiaalistumassa

"Me niin tykätään näistä ihmisistä!"

Rapsuttelijoita oli paljon :)

<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti