Aiemmassa postauksessa oli jo Iisi-äiti hieman esitelty, mutta laitetaan uusintana Iisin kuvia ja myös pentujen isästä kuvia.
Pentujen emä
Atacamigor Lil-Black Krystal
Silmät: Terveet
Polvet: 0/0
Sydänkuuntelu: ei sivuääniä
Harrastaa agilityä
Iisi on todella ystävällinen ja ihana koira. Se on avoin kaikkia ihmisiä
(aikuisia ja lapsia) kohtaan ja kulkee missä vaan omin jaloin rohkeasti
ja reippaasti. Iisi reissaa hyvin, eikä stressaa turhia uusissakaan
tilanteissa. Vieraissa paikoissa se yöpyy ongelmitta. Meidän laumaan se
sujahti ihan tuosta noin vaan, vaikka se ei olekaan käynyt kuin kaksi
kertaa aiemmin meillä välimatkan takia (Iisi asuu sijoituskodissa
Kuopiossa). Iisi on ihan superahne ja se syö aivan kaiken mahdollisen ja
välillä se meinaa syödä myös kavereiden ruuat. Iisi harrastaa agilityä
ja on lähes kisavalmis siinä. Kunhan kepit tulevat kuntoon pentujen
jälkeen, niin eiköhän tätäkin tyttöä nähdä kisakentillä! Iisi on todella
rohkea suorittamaan agilityesteitä, kuten esimerkiksi keinua. Pentujen
suvussa onkin agilityä harrastaneita koiria peräti viidessä sukupolvessa.
Pentujen isä
Micro Miracle's C Seventh Son Of The Empire
Silmät: Terveet
Polvet: 0/0
Sydänkuuntelu: ei sivuääniä
Kuva Nina Saksman |
Kuva Nina Saksman |
Bruno on isänä myös meidän M-pentueessa ja minulla oli ilo saada käyttää Brunoa uudestaan jalostukseen. Tästä voit lukea esittelyn meidän M-pentueen vanhemmista eli Brunosta ja Iisin emästä Olgasta: https://atacamigor.blogspot.com/2021/02/m-pentujen-vanhemmat-esittelyssa.html
Bruno asustelee lemmikkikoirana ja on aivan ihanaluonteinen, herttainen ja ystävällinen uros. Minuun teki jälleen kerran vaikutuksen, kuinka iloisesti Bruno tervehti minua sinne mennessä. Tykkään todella kovasti Brunon iloisesta ja vilkkaasta luonteesta. Viime kerralla kirjoitin Brunosta näin: "Omistajan kertoman mukaan Bruno on maailman herttaisin ja sympaattisin pikkuinen ja se on yltiösosiaalinen kaikkea kohtaan. Ei pelkästään ihmisiä vaan myös koiria, kissoja ja muita eläimiä kohtaan. Luonteeltaan Bruno on myös lempeä ja ennemminkin alistuva kuin dominoiva. Jännissä tai pelottavissakaan tilanteissa Bruno ei ikinä ole murissut. Kooltaan Bruno on noin 23cm ja 2,1kg ja hampaat ovat 6x6 (oikea purenta)."
Brunon valitsin urokseksi tähän pentueeseen, koska halusin ensisijaisesti käyttää hyväluonteista urosta. Meidän M-pennut ovat myös aloittaneet näyttelyissä lupaavasti, joten Bruno selvästi jättää minun narttulinjan kanssa myös hyvännäköisiä pentuja:
Atacamigor Lil-Black My Dear Lady
Junioriluokassa: Neljä näyttelyä, 3x ROP ja 1x PN2
Suomen Juniori Muotovalio (ensimmäisenä venäjäntoyna)
Erinomainen luonne, täysin avoin ja ihmisystävällinen.
Atacamigor Lil-Black My Little Happiness
Myös erinomainen, iloinen ja reipas luonne.
Näyttelyissä palkittu erinomaisella.
Iisin emä Olga - Atacamigor Lil-Black Happy Together kisaa agilityä ja on yhden nollan päässä kolmasluokasta. Olga kisaa agilityä hyvällä nollaprosentilla ja on todella vauhdikas pikkumini. Viime kisoissa se meni hyppyradan 1,5 sekunttia lujempaa kuin maksit voittanut bordercollie.
Iisin emä Atacamigor Lil-Black Happy Together |
Toivon kovasti, että O-pennut perivät vanhempiensa hienot luonteet ja samanlaisen reippauden ja touhukkuuden. Uskon, että myös näistä pennuista voisi olla monenlaiseen harrastamiseen tai ainakin ne ovat vauhdikkaita seurakoiria liikunnallisiin perheisiin.
Pentujen sukutaulu: https://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoI=FI35628/19&ReknoE=FI41741/19
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti